Maastohiihto on oma lajini. Kirjoitukseni pohjautuu sen kokemuksen varaan mitä itselle on karttunut lajin parista. 26 vuotta kilpailijana, 17 vuotta managerina ja markkinointimiehenä, 10 vuotta luottamustehtävissä Hiihtoliitossa ja Maastohiihto ry:ssä sekä kolme vuotta ”piirivalmentajana” Kainuussa. Olen käynyt läpi 80 – luvulla Varsinais – Suomen piirivalmennus leirityksen ja samoin II – alueen (Häme, Varsinais – Suomi, Satakunta) aluevalmennuksen. 1990 – 1991 kuuluin nuorten B – maajoukkueeseen. Valmentajakoulutukseni yltää ns. B – lajiosaan. En ole koskaan toiminut kenenkään henkilökohtaisena valmentajana.
Otsikkoon voin todeta että valmentajan merkitys urheilijan polulla on valtava. Valmentaja on ehdottomasti urheilijan tärkein työkaveri koko uran ajan. Valmentajan roolin tulee mielestäni myös muuttua polun varrella. Innostajasta tulee herkkyyskaudet ymmärtävä ja hyödyntävä ohjaaja. Tämän jälkeen on opetettava ammattimainen asenne harjoitteluun ja harjoitteita on tehtävä riittävästi. Kovan työmäärän (ja fyysisen lahjakkuuden) kautta tullaan huippuvuosien kynnykselle ja huippuvuosiin. Huipulla valmentajalla on oltava valtava tietomäärä monista eri tuloksentekoon vaikuttavista asioista. Fysiikkatiedon lisäksi hyvä valmentaja osaa ottaa kantaa myös elämänhallintaan liittyviin asioihin. Ihminen ei ole kone. Tuloksentekoon liittyen hyvä valmentaja ymmärtää myös olevansa osa tiimiä johon kuuluu urheilijan lisäksi perhe, huoltajat, managerit, tiedottajat jne.
Urheilijan polku on täynnä haastavia – käänteentekeviä hetkiä. Yhtenä merkittävimpänä sellaisena ovat tilanteet joissa mietinnän alle tulee valmentajan vaihdos. Huipputasolla olevista urheilijoista löytyy niitä joilla on ollut koko uran ajan sama valmentaja. Jollakin voi puolestaan olla menossa viides valmentaja. Ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua – ainakaan niin että joku tietäisi sen etukäteen! Tulosurheilussa tavoitteiden täyttyessä yleensä valmentajakin on onnistunut.
Kilpailemiseen ja valmentamiseen pitää mielestäni olla intohimo. En usko tulosta syntyvän ilman. Kunnianhimolla ja valtavalla menestyksennälällä kuorrutettu intohimo luo edellytykset huipputulokseen ja samalla parhaimmillaan suvereenisti toimivaan urheilija – valmentaja suhteeseen.
Valmentajia tarvitaan joka tasolla. Heidän tulisikin tehdä samoin kuin urheilijan eli asettaa tavoitetaso omalle toiminnalleen. Kansallisen huipun valmentamisessa pyöritään paljolti eri asioiden kimpussa kuin kansainvälisellä tasolla kilpailtaessa. Olennaista olisi että urheilijan tavoitteet ovat sopusoinnussa valmentajan osaamisen kanssa. On yhtä arvokasta luopua jonkun valmennuksesta todeten ettei oma osaaminen riitä kuin myös kertoa urheilijalle tämän tavoitteiden mahdollisesta epärealistisuudesta. Koen itse valmentajalla olevan valtavan vastuun varsinkin nuoren urheilijan osalta. Ihminen satsaa useita vuosia elämästään kaikin tavoin unelmansa eteen. Siihen täytyy suhtautua vakavasti. Se ottaa aikaa. Se ei ole kahdeksasta neljään hommaa vain arkipäivinä.
Valmentajien olisi järkevää toimia valmennusjärjestelmän ja linjausten mukaan. Onko meillä sellaista suomalaisessa maastohiihdossa? 2000 – luku on ollut monella tapaa haastava lajille ja allekirjoittaneen aktiiviuran alkuaikoina kohtuullisen hyvin toiminut järjestelmä on rappeutunut pahemman kerran. En haikaile vanhan perään mutta päivitystä pitää saada nopeasti. Tiedän että Maastohiihto ry aikoo asiaa kehittää. Toivon että aikanaan uusi järjestelmä perustuu suomalaisiin vahvuuksiin eikä hajanaisiin kommentteihin siitä mitä muualla tehdään. Meillä on omaa osaamista yllin kyllin. Tutkimus- ja kehityshankkeet on polkaistava uudelleen käyntiin. Kotimaan olosuhteet hyötykäyttöön jne.
Ohjeeksi annan riittävän asiantuntijoiden käytön. Heikki Pusa, Ismo Hämäläinen, Jussi Piirainen, Magnar Dalen, Toni Roponen, Ilkka Jarva, Mikko Virtanen, Esko Paavola, Matti Haavisto, Jarmo Punkkinen, Reijo Jylhä ja kumppanit istutetaan viikonlopuksi Vuokatin Urheiluopiston rantasaunaan eikä päästetä pois ennen kuin linjasta on esitys. Tuppaa näet olemaan niin että kokemus tuo näkemystä, myös valmennuksessa…
Hannu Koivusalo
Vuokatti Ski Team Kainuu
Manageri
Tuo linjan löytäminen on ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi pitäisi realistisesti todeta, että liiton ja piirien toiminnan kehittymisen sijaan pitää yksittäisten seurojen tai seurayhteenliittymien ottaa vastuu lajin ammattimaisesta kehittämisestä kentällä. Liiton roolina olisi perusmateriaalin tuottaminen; esimerkiksi joskus 80-luvulla (vai ennen) olleen Hopeasomman vuosisuunnitelmakirjan päivittäminen sekä yksittäisten harjoitusten kerääminen sähköiseksi pankiksi on ollut kohta tekeillä varmaan kymmenen vuotta...ja tekeillä on edelleen. Tällaisia työkaluja tarvitaan kentällä kipeästi, lisäksi tarvitaan asennetta, jolla uudet ja lajista tietämättömät valmentajat otetaan sisäpiiriin eikä kerrota, että "kaikkihan nää jutut tietää". Sisäpiiriongelma ja "ennenvanhaan" meininki on erittäin suuri ongelma.
VastaaPoista